perjantai 4. lokakuuta 2019

Silmukkakampaus ponihännällä

Tänään teimme silmukkakampauksen. Sitä oli helppo ja hauska tehdä.
Ensin krepattiin hiukset ja pääliosa jätettiin suoraksi. Sitten tein pinnillä ja kumilenkillä ponnarin kampauksen pohjaksi. Eli kiinnitän kumilenkin kahden pinnin avulla ,jotta lenkki ei revi hiuksia. Sitten ponnari jaettiin 5 samankokoiseen osaan. Kun tämä oli tehty alettiin jokaista osiota erikseen tupeeraamaan. Hiuksesta jätettiun kuitenkin tupeeraamatta osa, sillä silmukan pitää olla sileä. Sitten hius käännetään silmukalle ja kiinnitetään pinneillä. Tätä tehtiin kaikkiin 5 osaan. Sitten jokainen osa silotettiin lakan ja kamman avulla. Kun tämä oli tehty osista jääneet hännät käännettiin myös silmukalle ja kiinnitettiin pinneillä. Kun kaikki osat olivat kiinni alettiin silottamaan kaikki hiukset tasaisiksi.
 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiusten- ja hiuspohjanhoitonäyttö