keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Värimalli 26.2

Tänään tein väriasiakkaan. Asiakkaan toiveisaa oli vaaleita ja ruskeita raitoja.

Ensin konsultoin opettajan kanssa ja päädyimme KC multibleach vaalennusaineeseen jonka kanssa teemme raitoja. Vaalennus ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tehokas joten tein Goldwellin Silklift Control Ash toisen massan ja laitoin sen vaalennusaineen päälle. Ruskean värimassaan sekoitin 5N, 5.3 ja 5.72 ja hapetteena käytin 1,5% mutta jouduin lisäämään siihen 3%.

Ensin tein takaosaan kolme vaaleaa tyviraitaa, ja sivuille myös.
Sitten lähdin raidoittamaan takaosaa niin että kaksi lappua vierekkäin joka toinen on ruskeaa ja joka toinen vaaleaa. Tein raitoja korvan korkeudelle asti. Sitten siirryin sivuosiin ja niihin tein samalla tavalla joka toinen mutta vain yhden lapun. Kun olin saanut kaikki laput valmiiksi avasin kaikki ne joissa oli vaalennusaine ja lisäsin toista vaalennusmassaa niihin.

Sitten menimme jo pesupaikalle. Siellä pesin aineet pois ja laitoin KC Luxima sävytteen Smoky Rose, mutta väristä ei tullut toivottu joten menimme sävyttämään sen uudelleen ja nyt käytin Express Toningia 9 Silves ja 9 Icy.

Sitten pesin hiukset ja leikkasin tasaiseksi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiusten- ja hiuspohjanhoitonäyttö