maanantai 30. syyskuuta 2019

Banaaninuttura

Tänään aloimme opettelemaan baaninutturaa ja siihen yksityiskohdaksai solmutekniikkaa. Kampaus tuntui tosi hankalalta ja en saanut siitä tassaista. Ymmärsin sinänsä tekniikan, mutta kädet eivät vielä totelleet niin kuin olisin halunnut. Uskon kuitenkin että kun teen sitä muutaman kerran niin saan siitä sellaisen että olen itse tyytyväinen Työvaiheita oli paljon. Ensin pesin harjoituspään ja kuivasin sen pyöröharjalla ja föönillä. Sitten jaoin hiusket pienempiin osiin ja aloin krepata hiusta, jotta siihen saisi rakennetta ja volyymia. Hiuksen pääliosaan tein kolmion muotoisen osion jota en krepannut ollenkaa, jotta hiukset näyttäisivät sileiltä päältä. Kun hius oli krepattu, tein ositukset ohimolta ohimolle, toisen korvalta korvalle. Alaosaan tein sisäkehäosan jota lähdin tupeeraamaan jotta nutturasta saataisiin hyvä. Kun olin tupeerannut sen, tein vielä kolmion mallisen osituksen, jotta niskahiukset saadaan myös nätisti mukaan. Kun tämä oli tehty, nostin kolmion ja tupeeratun osion ylös ja kampasin sileäksi. Sitten kiinniten pinneillä. Kum tämä oli tehty otin alimmaisen osion ja aloin kammata niitä sileiksi. Kun ne oli sileät, laitoin käden rystyset minuun päin, peukalon hiuspohjaa vasten ja kiepautin hiukset peukalon ympäri. Sitten kiinnitin sen osan pinneillä kiinni. Juuri tämä kiepauttamiskohta ja sen tarpeeksi kireälle saaminen olivat erittäin haastavia kohtia. Kun alin osio oli kiinnitettuy, otin seuraavan osion ja kampasin sileäksi ja kiinnitin samalla tavalla. Sitten pääsin ylimpään osioon. Se oli vaikein osio, koska se piti saada tietyllä tavalla, jotta nutturasta tulisi nätti ja istuva. Meidän piti tehdä myös solmutekniikalla etuhiuksista yksityiskohta. Sain solmut tehtyä, mutta en saanut kammattua sitä ylimpään osioon mukaan, joten kiinnitin sen erikseen. Sitten lakan ja tupeerauskamman toisella päällä aloin käymään hiusta läpi, ja varmistin että kampauksesta tulee sileä. (Otan kuvat työstä kun tulen seuraavan kerran kouluun)
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiusten- ja hiuspohjanhoitonäyttö