torstai 23. huhtikuuta 2020

Työssäoppiminen 23.4

Tänään saimme tehtäväksi värjätä asiakkaan hiukset mahdollisuuksien mukaan.
Sain vanhan värimallini asiakkaakseni.
Päätimme tehdä samanlaisen värin kuin viimeksi, eli tyveen tummaa ja kuparin sävyistä ja latvaan kirkkaampaa kuparista sävyä.

Ensin sekoitin tyvivärin. Käytin Topchicin 6N ja 6K joita sekoitin puolet ja puolet. Laitoin molempia 15ml ja 3% hapetetta 30ml eli massaa tuli yhteensä 60ml 1:1. Samalla tein myös latvoihin tulevan värin joka on kevytväri Colorancelta. Käytin 7KG 20ml ja Colorancen omaa hapetetta 40ml eli 1:2.
Ensin tein ristipääjaon ja aloin levittämään tyviväriä keskijakauksen molemmille puolille. Sitten levitin värin etuosan jakauksiin ja sitten lähdin levittämään väriä pidemmälle tyvestä. Kun tämä oli tehty aloin heti levittämään pituuksiin väriä. Blendasin sen sormien avulla tyven väriin. Annoin tyvivärin vaikuttaa 30min ja pituuksien värin 20min.
Sitten pesin tukan Four Reasonin Sensitive Colour shampoolla ja hoitoaineella. Sitten pyyhekuivasin hiukset ja aloin leikkaamaan hiuksia. Tein ristipääjaon ja tein vaakaosion niskaan ja aloin leikkaamaan tasausleikkausta. Kun hiukset oli leikattu, kuivasin ne ja tarkistin leikkauksen.
Lopuksi viimeistelin tukan tekemällä hollantilaisen letin etuhiuksiin.

(Unohdin ottaa "ennen" kuvan, mutta laitan mallipäivästä ennen kuvan, koska tukka oli samannäköinen nyt)
 

Tein tänään myös toisen värjäyksen.
Asiakkaan toiveena oli kirkas punainen pituus ja tumma tyvi.
Ensin käytin Topchicin kestoväriä 5NN 40ml ja 5RR 10ml. Käytin 50ml 3% hapetetta joten massaa tuli yhteensä 100ml 1:1. Sekoitin samalla myös pituuksien värin joka on Colorancea. 7RR@RR ja sekaan laitoin vielä RRMixiä jotta väristä saadaan intensiivisempi. 7RR@RR laitoin 30ml ja Colorancen hapetetta 60ml 1:2. Sitten lisäsin massaa RRMixiä 10ml. Massaa tuli yhteensä 100ml.
Sitten lähdin värjäämään. Tein ristipääjaon ja aloin levittämään tyviväriä keskijakauksen kohdalle. Sitten värjäsin sivuosien jakauksen kohdalta tyven. Sitten lähdin uudestaan takaosasta värjäämään tyveä hieman pidemmälle. Kun tyvi oli värjätty vaihdoin pituuksien väriin ja lähdin levittämään väriä takaosasta. Levitin värin ja blendasin sen sormien avulla tyven väriin jotta ne liukuvat nätisti. Tyven vaikutusaika oli 30min ja pituuksien 20min. Sitten pesin hiukset Four Reasonin Sensitive Colour shampoolla ja hoitoaineella.
Asiakas halusi myös hiustenleikkauksen joten nyt aloin sitä tekemään. Asiakas pyysi eteenpäin pitenevän muotolinjan joten leikkasin sen A-muotolinjana. Asiakas oli erittäin tyytyväinen väriin niin kuin myös minä. Punaisesta pituudesta tuli todella hyvä ja tyvikin onnistui mielestäni todella hyvin.
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiusten- ja hiuspohjanhoitonäyttö